Pukeutuminenkin on ympäristökysymys

Pikku hiljaa tutkimukset tuovat uutta tietoa materiaaleista, joita käytetään vaatteissa. Niiden vaikutus ympäristöön ei rajoitu ainoastaan valmistukseen, vaan myös käyttöön ja huoltoon. Uudet kuidut ovat vallanneet alaa syrjäyttäen perinteiset villan, puuvillan ja pellavan sekä nahan ja silkin. Sehän on aika yleisessä tiedossa, että esim. puuvillan viljelystä koituu melkoisia ympäristöhaittoja. Siis vaikuttaisi siltä, että uudet materiaalit olisivat parempi valinta. Vaan kaikki ei ole niin yksinkertaista.

Uusia materiaaleja voisi kuvata yhdellä termillä - synteettisiä muovikuituja. Lähes kaikki kuuluvat tuohon ryhmään - polyesteri, polyamidit, polypropyleenit jne... (Nylon, Lycra, Elastan, ynnä monet muut tuotenimet). Viskoosi on sellupohjainen synteettinenkuitu -  yksi harvoista jota ei lasketa muoveihin.

Kuten kaikki ovat varmasti havainneet, niin kotosalla pölyä kerääntyy aika äkkiä. Ja eniten sellaisiin tiloihin, joissa käsitellään vaatteita. Pukeudutaan ja riisuudutaan. Tuo pöly on suurelta osin vaatekuituja - epäilen minä. Vaatteiden kuidut katkeilevat käytössä. Ja pestessä myös nuo kuidut katkeileivat ja katkenneet kuidut irtoavat joutuen pesuveteen. Jossain vaiheessa pesukoneissa oli nukkasihti, jonka tarkoituksena oli keräillä tuota nukkaa. Nyt ne on poistuneet käytöstä - ymmärtääkseni.

Kemia-Kemi lehdessä oli artikkeli mikromuovista. Siinä kerrottiin kuinka tuota mikromuovia on jo havaittu sadevedessä - Pariisin lähellä tehdyissä mittauksissa todettiin yli 300 muovihiukkasta neliömetriä kohden eli Suur-Pariisiin sataa vuosittain kolmesta kymmeneen tonnia muovikuituja.
Tähän asti muovikuituja on tutkittu vain vesistöissä ja sielläkin pääasiassa valtamerissä. Nyt on alettu selvittää muovikuitujen määrää ja vaikutusta myös jätevesissä. Brittiläisen King's Collegen tutkimuksen mukaan muovia (siis synteettistä lankaa) sisältävä vaatekappale päästää joka pesukerralla yli tuhat muovihiukkasta viemäriin. . Nyt tutkijat yrittävät kehittää menetelmiä näiden päästöjen pudottamista vähintään 70 %:lla. On siinä hommaa. Ja kun ei vain kävisi niin, että "sutta pakoon ja karhu vastaan" .

Nuo muovihiukkaset on todettu haitallisiksi vesistöissä ja esim ahvenien kohdalla niiden on todettu haittaavan ahventen kasvua ja kykyä haistaa petokalat. Kasvun hidastuminen johtui ruokahalun heikkenemisestä. Tutkimuksessa käytettiin 24-27 nanometrin muovihiukkasia. Siis todella pieneksi jauhautunutta kuitua. Nyt Suomessa on meneillään tutkimus mikromuovien esiintymisestä makean veden ekosysteemissä. Joten parin vuoden kuluttua kuulemme varmasti uutisia "vaatekuiduista järvissämme ja joissamme". Sillä ei nuo mirkokuidut puhdistamolle jää ...

Miten tämä liittyy blogiini ? No, tottahan toki liittyy ja todella kiinteästi. Perinteiset kuidut vaatteissamme ovat näet biohajoavia. Kyllä nekin katkeilevat käytössä - pölyävät ja pesuvedessä on nukkaa vaikka kuinka. Mutta ne eivät aiheuta ympäristölle ongelmaa - ekosysteemissä on monen monta pientä ötökkää, jotka pystyyvät käyttämään nuo kuidut ravinnokseen - niin vedessä kuin maalla.
Siis jos pukeudutaan villaan, silkkiin, puuvillaan ja pellavaan tai nahkaan, niin eipä tarvitse vaateiden pölyttämisen ja pesemisen takia suurta tuskaa kantaa. Ympäristöteko - tämä perinnepukeutuminen !!

Tässä vaan ihan pieni pinta raapaisu asiaan. En laita edes tieteellisiä viitauksia tähän - ei tuossa Kemia-Kemi lehdessäkään ollut. Ja artikkeli sinänsä keskittyi hyvin paljon tuohon ison skaalan ongelmaan eli muoviroskien hajoamiseen hankautumisen yms kautta mirko- ja nanohiukkasiksi. Minä nappasin siitä tuon pölyn ja pesun tuottaman mikro- ja nanohiukkasosuuden.

  Tuskin on muovia vaatteissa noilla kuvan henkilöillä. Herralla on villapaita. nahkatakki, pussihousut  diakonaalia, ja nahkasaappaat. Kuva on jostain 30-luvulta ja kaappasin sen Pornaisten kirjaston sivuilta. Rouvalla puuvillaa ja pellavaa.

Reippaan miehen asu

Netistä löysin vanhoja Anttilan mainoksia. Siitä tuo otsikko.

Vuodelta 1957 Anttilan mainos

Reippaan miehen asu SAAPASHOUSUT. Valmistettu Klingendahlin I, II tai III diakonaalista sekä Oravaisten korkeauokkaisita kankaista. Korkeamman hintaluokan housuissa on erikoisvahvistetut saumat, haaaravuori ym Anttilan ainut laatuisilla hinnoilla alk. 1750:-

Ja vuoden 1962 kuvastossa on tarjolla myös SAAPASHOUSUJA

Tuote 5. Kestodiakonaali saapashousut. Valmistettu tunnetun verkatehtaan nylonsekoitteisesta kestodiakonaalista. Mainiot käyttöhousut ja siistit pyhähousut. Suurostomme ansiosta erittäin huokealla. Väri tumman harmaa. Koot 48-56. Vain 2290:-

Tuote 6. Sarkasaapashousut. Valmistettu lujasta ja lämpimästä kultamitalin saavuttaneesta Oravisten Verkatehtaan housusarasta. Väri tumman harmaa. Koot 46-54. Alennushinnalla 2490:-

Joo. Nyt kiireesti Anttilan loppuunmyyntiin - jos vaikka olis vielä vanhaa varastoa. Nuo hinnat mahtavat kyllä olla vanhaa markkaa -- :-)

Pussihousut perinneasuna

Tänä päivänä pussihousuja ei juurikaan näy katukuvassa. ja jos näkyy, niin heti voi olettaa, että jossain lähistöllä on joku perinne tapahtuma.

40- ja 50-luvulla tilanne oli aikalailla toisin. Noina aikoina pussihousut olivat työasuna malkoisen arkipäiväiset - siis lähes kaikilla. Katsokaapa tuota vanhaa arkistofilmiä, siitä näkee, että ne olivat jalassa yhtälailla työmiehillä kuin mestareilla. Vähän niinkuin farkut tänä päivänä

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/20/talven-metsatoita-haapajarvella-1949

Toisaalta pussihousut ovat aika paljon käytössä erilaisisa perinne tapahtumissa. Vanhat koneet ja kulkuvälineet, esiintymisryhmät, kesäteatterit yms. ... Olen kaapannut netistä sekalaisen joukon kuvia erilaisita tapahtumista, joissa pussihousuja näytään pidettävän. Ilmeisesti tuo joukko on se, joka niitä ostaa netin "kirppiksiltä" ( tori ja huuto ), joissa noita on aina silloin tällöin myynnissä. Hinnat ovat tulleet alaspäin siitä mitä ne olivat joku kuus-seittemän vuotta sitten.

Oma ryhmänsä on sitten nuo militarian keräilijät - siellä vanhojen pussihousujen hinnat saattavat kivuta näköjään yli sadankin euron. Silloin kait on kuitenkin kriteerit tuotteelle jo aika vaativat - tiedä häntä.

Syksy on kuitenkin alkanut ja ilmat ovat jo sen verran koleat, että kunnon pussihousut ovat aivan mainiot aivan arkisessakin käytössä. Palstan seuraajille toivottelen Hyvää Syksyä !!

  

Kohti lämmityskautta

Niin se taas alkaa kesä olla loppusuoralla !! Äkkiä nuo kesät nykyään kuluu. Sitä joskus ihmettelee, miten nuorena kerkes kesäkauessa tehdä vaikka mitä ja käyä vaikka missä. Nyt tuo vilahtaa ohi niin, ettei pihasta ehdi kunnolla poistua. Ja suurempi osa kesälle varatuista hommista jää tekemättä.

No, onneksi sentään keväällä tuli puita tehdyksi. Klapeja, kuten ne nykyään sanoo. Meilläpäin ne oli kyllä halkoja. Siis nekin jotka oli pätkitty ja pilkottu. Halkopino oli se metrin mittaisia kahtia halkaistuja, joita kuivattiin sellaisenaan ja sitten pokasahalla sahattiin kolmeksi ja pilkottiin kirveellä haloiksi. Pilkkeitä sanoivat kyllä jotkut. Oli kai perua häkäpöttöjen kaudelta. Olihan paikallisella linja-autoliikennöitsijällä "pilkelä" siis eräänlainen liiteri, jossa pilkkeitä säilyttivät. Ja sen pilkelän takana oli miilumonttu. Siellä oli kait niitä pilkkeitä miilutettu hiiliksi. Pilkelänkatolta tehtiin hyppyrimäen vauhtilava ja alastulo oli miilumontussa. Kai siinä liki kymmenmetrisiä hyppyjä tehtiin.

Tässä alla on kuva häkäpönttö linjurista 40-luvulta... isäni on siinä nuorena miehenä kuljettajana.

Niin halkoja tuli tehdyksi keväällä. Ajoitus oli mitä parhain. Puut olivat vielä sen verran jäisiä, että halkesivat helposti. Senkun kirvestä vähän näytti. Ja lunta oli maassa sen verta, että ahkiolla sai vedettyä pihaan. Tuo oli aivan huhtikuun ekalla viikolla. Ja sitten kevät ja alku kesä olivat niin kuivia ja lämpöisiä, että periaatteessa jo polttokelpoisia juhannuksena aikoihin. Testasin. Radiossa kerran kuulin, että kun sylkäsee tuo halon (n 35 cm) toiseen päähän ja puhaltaa toisesta päästä. Jos sylki kuplii niin kuivia ovat. Ja juhannuksena näin kävi. Kokeilkaapa joskus. Nyt olen jo aloittanut noiden puiden siirtämisen liiteriin.

Ne, jotka eivät itse noiden polttopuiden kanssa pelaa, eivät arvaakkaan kuinka monta kertaa siihen yhteen kalikkaan saa koskea ennenkuin se uunissa lämmöksi muuttuu. 1. Metässä se ensimmäin pölli nostetaan ahkioon. 2. Ahkiosta pölli hakkuu pölkylle. 3. Pilkottu halko pinoon kuivumaan. 4. Kuiva halko liiteriin 5. Liiteristä sisälle. 6. Ja sitten uuniin. Siis ihan minimissään ainakin 6 kosketusta - todellisuus on varmaan 8-9 kertaa. Mutta onhan se sitten niin mukavaa lämpöä, mitä siitä tulee !! Eikö totta.

Perinteiden vaalijana on kyllä todettava, että näissä puu hommissa en pokasahaa kaipaa. On tuo moottorisaha aika peli. Ja Fiskarsin halkomakirves ! Ei noilla vanhoilla kirveillä, mitä mullakin on ole kyllä mitään todellista käyttöä. Halkomakonetta en vielä ole ajatellut hommata - ihan kuntoilustahan tuo pilkkominen käy. Etenkin kun sen tekee kevätalven jäisille puille, jotka napsahtaen halkeavat.

 Muovinen ahkio on aivan oiva peli vedellä pöllejä metsästä kevät hangilla. 

 Hakkuupölkyy on muuten tammea - kestänee aika monta vuotta. Ehkä minun tarpeeni !

 

Petkeleen hyvä tuuri

Mulla on menossa yksi projekti, john tarvitsen kuorittua eli parkattua mäntyä. Menin tuossa loppu talvesta kauppaan, kun oli ensin googlettanut, siis hakenut kauppaa, josta löytyisi petkele. Ja onneksi nykyaikana jo myymälä kohtaisella haulla saa selville onko kyseistä tuotetta myymlässä. Useimmissa myymälöissä joita katsoin oli varastosaldo nolla. Tuote on siis valikoimissa, mutta myymälästä se oli loppu. Hankkjalla näytti olleen useampikin kappale myymälässä. Sinne siis kipin kapin.

Myyjä löysi tuotteen hetken etsittyään, sillä hyllyjärjestystä oli juuri muutettu. Se oli semmonen Fiskarsin tekemä petkele eli jäärauta. Ei ollut terävä eikä kärjen mallikaan ollut petkeleeksi tarkoitettu. Vaan voisihan ttuon teroittaa,tuumailin. Kun myyjä etsi tuotetta kassajärjestelmästä, hän totesi, että pitäisi heillä olla toisenkin valmistajan petkele. Yhdessä etsittin ja löydettiinkin. Metallituote Saarela Oy:n tekemä. Se oli oikea petkele, terävä ja terankulma juuri oikeanlainen. Hintaa liki tuplasti tuohon Fiskarsin jäärautaan, jota myös petkeleen nimellä myydään.

Kävi siis ihan petkeleen hyvä tuuri - kiitos kassajärjestelmän, joka ei tunnistanut tuotetta viivakoodista. Minä vältyin sen Fiskarsin "puutarhalelun" teroitukselta ja pääsin parkaamaan heti.
kunnon petkeleellä. Ja kun nuo vähäiset männyt on parkattu, on varmaan alettava suunnittelemaan, jotain muuta tarvetta varten parkattua puuta, kun kerran nyt on petkele. On mulla kerran ollut - kauan kauan sitten. Löysin sen tieltä, mutta koska en osannut arvostaa sitä petkeleenä, niin käytin sitä jäärautana ja säilytin huolimattomasti ulkona monta vuotta. Ja lopulta taisin viskata sen pois - ruoste kun oli niin kaltoin kohdellut. En silloin nuorempan tiennyt edes parkkuuraudan olemassa oloa.

Petkeleen terä, näin teroitettu - ei v-muotoon kuten oli Fiskarsin jäärauta

Kotimasita tuotantoa - Metallituote Saarela Oy - Hankkijalta

Perkkia eli kuorta - hyin irtosi vaikka männyt oli kaadattu jo syksyllä

  Ja tässä loppu tulosta - kuorittua eli parkattua mäntyä. Tuo kelpaa tarkoitukseeni. 

Vintin orsilla niitä kait on

Olin pohjoisessa hiihtelemässä. Ja latujen ulkopuolella oli asusteena pussihousut, villapaita ja lapikkaat tai huopikkaat. Pariinkin kertaan, joku tuli ja ihasteli asusteitani. Jos oli kyse pariskunnasta, niin paremmat kommentit tulivat emännältä."Kyllä on kpmeat housut ja saappaat" Yhteistä noille kommentoijille oli ikä. Varmasti olivat 60 tai yli. Ja toinen yleinen tokaisu oli, että "On meilläkin siellä vintillä ne pussihousut ja lapikkaat"

Siis on niitä vielä varmaan vintinorsilla roikkumassa - koiperhosia odottamassa. Ei niitä pois raskita heittää. Mutta ei niitä kehdata käyttää. Ja sitten noita lapikkaitakin taitaa olla aika monessa pirtisssä. Jossain komeron perällä - nahka kuivuu ja kovettuu.

Iisalmessa paluumatkalla yksi mies tuli virkkasi, että "No, on hyvin säilyneet roimavarsilapikkaat. Mistäpä noita vielä saa?"

Yleisesti voin todeta, että nuoriso ei kpmmentoi, mutta ei myöskään sen kummemmin tuijota. Onhan tuo nurison pukeutuminen nykyään niin monen kirjavaa, että siihen mahtuu kaikensorttista vaatetta. Sen sijaan reilusti keski-ikäiset vilkaisevat aika pitkään, ensin housuja ja sitten katsovat, jotta minkä näköinen köpsä tommosissa kehtaa kulkea. Ainakin siltä minuta vaikuttaa....

Lastenlapset sensijaan ihmettelevät joskus, kun en olekkaan pussihousuissa. "Mitkäs papalla on jalassa ? Missä sinun pussihousut on ? Ne on hienot !

"  

Vaatturi valmisti pussihousuja

Tästä taisi olla juttua silloin Raimon ylläpitämässä blogissa, mutta laitetaan uudemman kerran. Kertaus on opin äiti. Ja voihan olla, että blogin lukijajoukkoon on tullut uusia "faneja" sitten 2013 vuoden. (Jutusta puuttuu paikoin ä ja ö pilkut, mutta se on näitä tietotekniikan ratkaisemattomia ongelmia :-) !! )

Saapashousut eli pussihousut olivat yleisimmat vaatturilla erikseen

teetetyt housut. Ne olivat tuolloin yleiset miesten housut, niin siviilikaytossa,

armeijassa kuin muissakin miesten tyoasuissa. Vuonna 1952

vahvistetussa linja-autonkuljettajan pukumallissa housut saivat olla

joko saapashousut tai suorat housut. Myos rautatielaisten virkapukuun

pussihousut kuuluivat saappaiden kanssa kaytettaviksi 1950-luvulla.

Kenkien kanssa pidettii n suoria housuja.14 Maaseudun linja-autonkuljettajien

tyohousuina saapashousut toimivat viela 1960-luvullakin:

kuljettajan mukaan talvella diagonaalikankaiset housut olivat pitkien

nahkasaappaiden kanssa lampimat ja kaytannolliset.15

Tilaus- ja mittakirjojen mukaan miesten pukujen, turkkien ja housujen

tekeminen jatkui 1960-luvulle saakka, kun taas paallystakkien,

takkien ja puseroiden teettaminen vaheni jo 1950-luvulle tultaessa.

Seuraavasta kuviosta (kuvio 7) voi todeta kaikkien vaateryhmien teettamisen

vahentyneen huomattavasti vuosien kuluessa. Vuoden 1958

jalkeen eri vaateryhmien vaatteita teetettiin vuodessa alle 10. Saapashousut

jaivat pois muodista 1960-luvulle tultaessa. Hiihtohousujen

ja muiden housujen yhteenlaskettu osuus kohosi hieman 1960-luvun

puolessa valissa, mutta niiden valmistusmaarat olivat silti mitattomat.

Tama tilausvalmistuksen vaheneminen kay yksiin miesten pukineiden

kulutustilastojen kanssa, silla miehet alkoivat ostaa valmisvaatteista

etenkin irtotakkeja ja -housuja vuosien 1954–1970 valisena aikana.32

Kuvio 6. Vuosien 1945-1970 aikana Einari Tiaisen yksityisasiakkaille valmistamien vaatteiden jakautuminen vaateryhmittäin.

Kuvio 7. Vuosien 1945–1970 aikana yksityisasiakkaille eniten valmistettujen

vaatteiden tai vaateryhmien kappalemäärät

Asiakkaiden maksamia, yksittaisten vaatteiden tai asujen kokonaishintoja

voi sailyneista dokumenteista tarkastella kattavasti vasta vuodesta
1953 lahtien, jolloin asiakastilausten maara oli jo pienentynyt reiluun
60 vuodessa. Vuotta 1953 aiemmista hajanaisista hintamerkinnoista
selviaa vuonna 1948 yhden puvun maksaneen n. 9000–15000 silloista
markkaa. Samana vuonna Einari Tiaisen ottama puvun tekopalkka
vaihteli mallista ja tyomaarasta riippuen 4200–5500 mk. Tilauspuvun
kokonaishinnasta kankaan ja lisatarvikkeiden osuus siis vaihteli tuolloin
puolesta kahteen kolmannekseen kankaan arvosta riippuen. Juhlapuvut
tehtiin kalliimmista, paksummista ja laadukkaammista kankaista
kuin ns. arkipuvut.

Einari Tiaisen vaatturityo vaheni sita mukaa, kun valmisvaateteollisuus

Suomessa kasvoi ja valmisvaatteet yleistyivat maaseudullakin.
Valmisvaatteet alkoivat yleistya seudulla voimakkaasti sodan jalkeisesta
pula-ajasta selvittya. Heti sodan jalkeen ei materiaaleja eika valmisvaatteita
ollut paljoakaan tarjolla, mutta 1950-luvulle tultaessa asia korjaantui

ja 1950-luvun puolivalissa ei enaa ollut vaatteista pulaa.46 Valmisvaatteita

sai ostaa aluksi markkinoilta; maaseudun miehet ostivat
sielta arkikayttoon sopivia saapashousuja ja puseroiksi kutsuttuja takkeja.

Kaikki heista eivat pukuja usein kayttaneetkaan tai niita tarvinneet.

47 Ilmari Tiainen kertoi, etta ei täkäläisissä kaupoissa olt paljo ku
työhousuu, ei pukuja kellää täällä ollu – – No ne käivät markkinoissa ja

ko ol torpäiviä ja sieltähä ne käivät ostamassa pukunsa. Muita valmisvaatteiden

ostopaikkoja olivat paikallisten sekatavarakauppojen lisaksi
lahikaupungit Savonlinna ja Imatra, jonne oli paivittainen linja-autoyhteys.
Valmisvaatteita ostettiin, koska ne olivat paljon edullisempia,

Eras pieni osa-alue Einari Tiaisen vaatturitoiminnassa oli sotilaspukujen

tekeminen. Rajavartiostossa ja armeijassa toissa olleet saivat
tuolloin valtiolta pukurahan vaatetuksen hankintaan. Pukurahalla voi
joko ostaa valmiin puvun Valtion pukutehtaalta tai muilta valmistajilta
tai sitten teettaa sen vaatturilla omien mittojen mukaan. Einari
Tiainen teki sotilaspukuja mallinumeroltaan m/36 ja m/58 seka sotilashousuja.
26 Sotilashousuihin laitettiin tarvittaessa aseman ja aselajin
mukaiset, oikean variset revaarit eli reunusnauhat.27 Suuri osa tilausvaatturilii
kkeista teki, vaatetusteollisuuden ja varastovaatelii kkeiden
ohella, kasityomaisesti vaatteita armeijan tarpeisiin. Sotilasvaatteisiin
julkaistiin leikkuuohjeita Kuusisen Uutisissa ja Vaatturi-lehdessa asepukujen

malliuudistuksien yhteydessa seka sota-aikaan, kun vormuvaatturina

toimii moni, joka tätä alaa ei ole aikaisemmin yritellytkään.28

Sota-aikana julkaistujen Suomen armeijan asetakin m/36 ja upseerin
asetakkien m/39 ja m/41 kaavojen lisaksi Vaatturi-lehti julkaisi myos

suojeluskunnan kenttapuseron m/27 kaavoitusohjeen lehdessaan.29

Jutussa käytetty Joensuun Yliopiston julkaisua ns 125:
Minna Kaipainen ”KEN TILAUSPUKUA KÄYTTÄÄ, HÄN HERRASMIEHELTÄ NÄYTTÄÄ”.

Tässä on linkki tuohon julkaisuun, josta yllä olevat katkelmat on kopioitu. 

http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-219-113-7/urn_isbn_978-952-219-113-7.pdf