Suoritin tuossa joitakin aikoja sitten punnituksen. Punnitsin vaatteita !! Olinhan jo ihan käsituntumalla havainnut, että vanhat vaatteet ovat painavampia kuin uudet. Materiaalia on käytetty enemmän, kankaat ovat paksumpia ja sitä kautta myös vahvempia. Mutta nyt on sitten ihan punnittua tietoa. Punnitsin Turon pussihousupuvun vuodelta 1948 - siniraita diakonaalia - ja vertailuna oli Dressmanin puku muutaman vuoden takaa. Ja tässä tulos
Valmistaja TURO DRESSMAN
takki 1,53 kg 0,67 kg
housut 0,77 kg 0,42 kg
=================
yht. 2,30 kg 1,10 kg
Jos punnitukseni oli oikein tehty, niin eroa on noin 1,2 kiloa ! Ja kaikki tuo on ihan valmistusmateriaalin painoa. Tuhannessa puvussa se on jo yli 1,2 tonnia !!
Oheisessa kuvassa patseeraan Turon Pussihousupuvussa - taustalla seuraava projekti. Ikkunat pokat ja pielet olisi raaputettava, sitten kitattava ja maalattava. Toistaiseksi sateiset kelit ovat viivästyttäneet työn aloittamista. Kaippa se jossain vaiheessa poutaantuu !!!
Ja tässä puvun takissa ja housuissa olleiden alkuperäiset tuotetiedot - puku siis valmistettu 1948 ja odotteli kaupassa ostajaansa - siis minua - 60 vuotta !!!
tiistai 24. kesäkuuta 2014
lauantai 31. toukokuuta 2014
Viisisataa per kuukausi
Jotenkin tuntuu uskomattomalta ! Siis en välttämättä usko tuohon blogin laskuriin ! Yli 1500 kävijää kolmessa kuukaudessa ! Ja toisaalta kannustavia, kriittisiä tai muitakaan kommentteja ei ole tullut oikeastaan juuri mitään ! Ja keskustelua ei ole juurikaan syntynyt - ei ole haasteita heitetty blogin pitäjälle tai avustajille... Mutta toisaalta laskuri antaa kuitenkin intoa ja uskoa jatkaa blogin pitoa.
Siis jatkan ! Ainakin toistaiseksi. Ymmärrän varmaan paremmin edeltäjääni, vastaavaa blogia pitänyttä Raimoa. Juttua voisi viritellä vaan kun ei kuitenkaan ole varma onko se niin kiinnostavaa - vai oisko paras paras itekseen höpistä.
Nyt tuumailen päivän pari ja sitten raapustan (tai siis nyky tekniikalla näppäilen) seuraavan aiheen. Sitä ennen kuitenkin kiitän ihan aidoisti kaikkia - 1500 blogissa käyntiä kolmessa kuukaudessa on paljon. ainakin minun mittapuuni mukaan.
Ai niin ! Jos ei kehtaa tai tohdi laittaa kommenttia tai mielipidettä blogiin, niin ainahan voi esittää asiansa blogin pitäjälle. Se onnistuu sähköpostilla - osoitehan on blogin alakulmassa, siinä harmaalla pohjalla oleva vihreän tekstin lopussa. Se on siellä, jotta turha roskaposti tai muu asiaton kansainvälinen "kalastelu" ei kaappaa osoitetta. Ja luonnollisesti käsittelen kaikki viestit siellä luottamuksellisesti !!
Ei kun menoksi kohti kesää !!!!!!!!!!!!!!!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Tähänkin voi jäädä koukkuun
Niin se vain n, että useisiin asioihin voi jäädä koukkuun. Minä olen jäänyt pussihousuihin koukkuun. Kuinka se kävi ? Ostin ensin pussihousut Jalavan kaupasta Taivalkoskelta. Sitten halusin kuitenkin vanhat - oikeata diakonaalia - ja ostin sellaiset Turusta, osto-ja myyntiliike Kalossista, ja sitten vielä samasta kaupasta vanhan pussihousupuvun. Jatsaritkin piti hommata - ostin Töysäläiset, mutta huomasin aika pian, että ne on semmosta tämän päivän tuotantoa - ohutta lerjua nahkaa. Netitä löytyi suutari Laitilan Jalkinevalmistamo - ja sieltäpä ostin ihka uudet, juuri minulle tehdyt. Ja kun ostin vanhan torpan niin ladossa roikkui aivan ehjät vanhat pussihousut - juuri minulle sopivat !!!
Nyt oli varustepuoli aika kohdallaan. Mutta nahkapussihousut puuttui - netistä taas asiaa seuraamaan ja sieltähän nekin löytyi - huutonetin sivuilta. Siiten kuulin huhun eräästä kaupasta, jossa myytiin aivan alkuperäisiä Turon diakonaalisia pussihousupukuja ja ei kun menoksi - ja siltäpä löytyi sopiva, samoin kuin Kestilän pitkä lammaskauluksella varustettu talvitakki. Jo oli varustelu saavuttanut huippunsa.
Jatkoin kuitenkin netin kautta eri myyntipalstojen seuraamista - josko pussihousukerholaisille löytyisi sieltä kunnon vanhoja diakonaali- tai nahkapussihousuja. Ja löytyihän sieltä aina silloin tällöin. Mutta usein ongelma oli koko - vyötärön mitta oli aivan liian pieni. Vaan pirskatti, kun minulla tuo mitta on kuin entisaikojen kuivilla ukon käppäröillä. Pituutta just naftisti pääle 170 ja vyötärö semmoset 85 senttiä. Ja semmosia oli - ja on - myynnissä aina siloin tällöin. En voimut olla osallistumatta kaupantekoon, jos oli vanhat hyväkuntoiset ja hintakin kohdallaan.
Niin - olin siis jäänyt koukkuun. Nyt noita on kertynyt jo jonnin verrran - oisko tommoset viidet nahkapussihousut ja seitsemät diakonaaliset ja kahdet hieman ohuempaa kangasta olevaa sekä kaksi pussihousupukua. Ja nyt, tässä ihan äsken, kävi se viimeinen köpsähdys - en ole koskaan ajatellut hankkia vanhoja upseerien pussihousuja revääreillä. Mutta semmosetpa jäikin mulle huutonetissä - hyvä kuntoiset ja hintakin oli vain 13 euroa. Jotta taas tuli postista vaatepaketti.... Nyt en enää osta !!! Näin olen kyllä sanonut ennenkin, joten aika näyttää. Toisaalta on kyllä hyvä, kun on varusteet joka lähtöön - aina juhlista paskahuussin alustan tyhjennykseen... voi saapastella pussihousut jalassa torpan pihalla joka kelissä....
Tai mennä kesäjuhliin vaikka mustissa ohuempaa villakangasta olevissa Oravaisten pussihousuissa......

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Heikoin lenkki pettää
Kaikella on oma kestonsa. Vanhoilla vaatteillakin. Aika tekee tehtävänsä ja käyttö mahtaa nopeuttaa vanhenemista. Nyt on tullut omakohtaisesti koettua, että vanhat diakonaalikankaiset pussihousut myöskin ratkeaa. Mutta eipä se ollutkaan kangas, joka ekana petti. Se oli ommel. Hommasin nuo pussihousut joskus aikanaan Turusta, Kalossi-nimisestä osto- ja myyntiliikkeestä. Mahtavat olla jostain viiskyt luvulta - ei valmistajan merkkejä - oisko jopa räätälin tekemät. Vanhat ne on kumminkin. Taskun suusta näkee, että siniraita diakonaalia. Olen pitänyt niitä aika paljon - ja tässä eräänä päivänä noin kuukausi sitten huomasin, että takasauma oli pettänyt. Kangas on ihan moitteeton, mutta ommel on ratkennut. Otinpa kuvat..katsokaa siitä, kuinka siististi on sauma auennut, päivä paistaa saumasta. Ei sitä meinnannu itse huomata. Kun ei itseään takaapäin pääse näkemään. Jalasta pois ottaessa ei tuota huomannut. No, helppo tuo on korjata ja sitten ei taas muuta kuin menoksi.
torstai 10. huhtikuuta 2014
Pussihousujen värimaailma
Havaintojeni mukaan pääasiassa pussihousut ovat Suomessa harmaita. Siis voisko olettaa, että värjäämätöntä lampaanvillasta kudottua diakonaalikangasta. Jonkin verran on myös mustia, mutta aika harvassa ne on. Sitten on tumman siniset, jotka ovat olleet virkamiesten, kuten poliisien ja palomiesten työasuja. Vihreitä sarkapussihousuja on myös näkynyt - itsellänikin on yhdet, ne oli siinä "tanssi" kuvassakin. Ovat lie jotain uudempaa tuotantoa metsästysasusteiden joukkoon tehtyjä. Mutta harmaa on pääväri. Nahkapussihousuissa taas on kaksi väriä - ruskea ja musta.Muita en ole Suomessa nähnyt. Mutta kun googlettelin pussihousujen historiatietoja, löysin maailmalta aika mielenkiinointosiakin kuvia, joissa pussihousuissa käytettyjen kankaiden värit saattoivat olla jopa skottilaistyyppistä ruudutusta.
Ja varsin omaperäisenoloinen kangas oli Englannin prinssilläkin kuvassa 1920-luvulla. .
Ja varsin omaperäisenoloinen kangas oli Englannin prinssilläkin kuvassa 1920-luvulla. .
Sitten oli jostain elokuvasta otettu kuva, jossa näyttelijällä oli mielestäni aika tyylikkäät pussihousut ja värit oli onnisatuneesti yhdistetty vielä muuhun asuuu. Noissa housuissa oli ratsupaikat, jotka nekin oli sävytetty samaan kuosiin. Ei yhtään hassumpi asukokonaisuus, vai mitäs tuumaatte.
Valkoisia pussihousuja näytti olleen jonkin verran ja naisilla etenkin. Itse en kyllä mahtaisi valkoisia ihan heti haluta - on aika arka väri housuihin. Muistan kun isolla siskolla oli valkoiset farkut 60-luvulla ja aina hän niitä pesi ja liotti valkoisessa väriaineessa, että oisvat pysyneet valkoisina. Siistissä sisäjuhlissa vois just mennä.
Ja hyväksi lopuksi kuva muotinäytöksestä vuodelta 2010 - muotitalo Etro esitteli pussihousuja ja ties vaikka se entelisi, että pussihousut vois tulla uudelleen muotiin. ainakin ns. parempien piirien pukukekkereihin :-)
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Lehmänostajan takki
Kun tämä vanhojen vaatteiden varustelu kierre alkoi joitain vuosia sitten, niin tuli selailtua kaikenlaisia myydään palstoja. Ja ainahan sieltä löytyi jotain mielenkiintoista. Erään kerran löytyi myös lehmänostajan takiksi tituleeraattu nahkatakki. Niitä on käsittääkseni ollut hiukan eri pituisia - mutta tuota nimitystä ei kuitenkaan ole annettu pitkälle nahkatakille. Niin, siis nahkatakkihan se on ! Ja varustelukierre kun iskee, niin ei siinä mikään auta - ostettavahan se on. Ainakin jos hinta tuntuu olevan kohdallaan. Ja olihan se. Takki tuli postissa - ja haisi niin naftalle tai jollekin muulle polttoaineelle. Myyjä oli motoristi ja oli säilyttänyt takkia tallissaan, jossa rassaillut talvisin vanhoja ajopelejään. Itse ei varmaan tuota pakokaasun ja öljyn käryä niin vahvana ollut haistanut, kun oli tottunut siihen. Pesin sen kahdesti - vesipesu ja satulasaippua. Kuivattelin lappeellaan pahvien ja sanomalehtien päällä, joita vaihtelin kuin vaippoja ikään. Lopuksi käsittelin nahkabalsamilla, jota suutari suositteli. Aika hyvä tuli. Kesäkauden vielä tuuletin sitä ulkovarastossa. Eikä se enää haissut autotallille. Mutta sittemmin on tullut aivan uusi ongelma. Nimittäin minä ja persoonani. En ole sinut tuon takin kanssa - en osaa pitää sitä. Ja en varmaan opikkaan. Ei se ole ollut päälläni kuin muutaman kerran. Ja noistakin yhden kerran varjelemasta minua ampiaisen pistoilta, kun hävitin niiden pesää saunan oven yläpuolelta - räystään alta. Siihen se olikin mitä parhain. Antoi aitoa turvallisuuden tunnetta, kun tiesi etteivät ampiaiset siitä piikkiään läpi saa.

Jalassa vielä nahkapussihousut ja jatsarit. Päässä lierihattu, jossa oli hyttysharso. Pesä tuli hävitettyä ja pistoja en saanut. Tokihan mulla kokemusta jonkin verran oli, sillä kakarana meillä oli kotona mehiläisiä, joiden hoitamiseen piti osallistua kesäisin - piti siitä tai ei. Minä en kauheasti pitänyt ja siitä kait johtuu, etten vieläkään niin kovasti perusta hunajasta. Tiedän siis perusteet mehiläisten hoidosta ja ymmärrän, että niillä on varsin merkittävä rooli kukkien pölyttämisessä. Meilläkin oli aikanaan joka kesä hyvä omenasato, kun pesät olivat puutarhassa omenapuiden alla. Pölytys onnistui satavarmasti. Silti en tuohon perinteeseen itse ryhdy. Ainakaan vielä. Vaan saattapi olla, että tuosta "mehiläishoitajan takista " vielä luovun - panen sen myyntiin. Kun en sitä osaa pitää !!!! Ei kai se pahalta ulospäin näytä, mutta sisällä kun ei ole kotoinen olo !!

tiistai 11. maaliskuuta 2014
Kaikkea sitä oppii
Latasin kuvia tuonne "pilveen" - ajattelin, että jos teitokoneelleni käy jotain, niin ovatpa tallessa jossain. Tallennus paikaksi valitsin tuon "Haminan" eli googlen ilmainen palvelin. Joku on sanonut, että ne eivät olisi aivan turvallisia säilytyspaikkoja - voivat joutua ulkopuolisten käsiin. No, meikäläisen kuvat eivät sisällä mitään sellaista, että siitä olisi harmia mulle tai muille, jos niihin joku vakoilija pääsisi käsiksi. Tokkopa tuo edes jaksaisi niitä kauaa katsella. Ja jos jaksaa, niin sitten varmaan on kiinnostunut liitymään pussihousukerhoon. :-)
Vaan ihme oli se, että tuo pilvipalvelun kuvaohjelma pystyikin tunnistamaan kuvia ja yhdistelemään niitä. Sieltä tuli panoraamaa ja sitten sellaisia liikkuvia kuvia. Siis useampi kuva oli otettu samasta kohtaa perästysten ja ohjelmapa yhdisti ne - tuli siis eräänlainenvideo. Jos vielä onnistun laittamaan tuollaisen kuvan tähän ja se toimii edelleen samalla tavalla, niin jo maailma kummallinen - en minä tuota tajua. Vaan eipä ole tarviskaan.
Jep ! Jos tuo pussihousu-ukko tuossa "tanssahtelee" kun tämän blogin avaa, niin olen taas onnistunut tekemän jotain sellaista, mitä en oo ennen tehnyt. Siis se ei ole viedo, vaan valokuvakameralla useampi otos samasta paikasta peräkanaa... Kuva on sitten muuten kevät talvella (huhtikuun alkua) 2013. Ei oo vuodet veljeksiä

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)