Pussihousut museossa

Tuusulassa oli..tai on kai vielä muutaman päivän ajan näyttely "Pussihousuista Kellohameseen". Pussihousut olivat esillä, mutta jäivät kyllä aikalailla varjoon varsinaisten Kellohameiden joukkoon. Näyttelyn vaateet olivat enimmäkseen naisten vaatteita. Ymmärrettävää kyllä, sillä naisten vaatemuodissa kirjo ja vaihtelu ovat aina olleet huomattavasti laajempaa kuin miesten vaatteisssa.

Ohessa näyttelystä netissä kirjoittettu esittely.

PUSSIHOUSUISTA KELLOHAMEESEEN

- Vaatteita 1950-luvulta 1980-luvulle 

Tuusulan työläiskotimuseo, kesä 2014.  

Vuosikymmenet erottuvat monien ihmisten päässä muodin mukaan. Vanhemmat – sodan eläneet ihmiset muistavat pula-ajan muodin, jolle materiaalipula ja vaatimus käytännöllisyydestä saneli tiukat reunaehdot. Silloin ”oli muotia” paikata, kääntää ja uudistaa vanhaa. Käytännöllisyyden lisäksi pyrittiin silti usein myös kauneuteen.  

Pussihousut olivat miesten työ- ja arkimuotia monta vuosikymmentä, koska niissä oli helppo liikkua ja niiden ulkonäkö korosti maskuliinisuutta. Pussihousujen alkuidea oli sotilaiden ratsastushousuissa. 1950-luvulla pussihousut alkoivat jo mennä pois muodista ainakin kaupungeissa. Pussihousujen pitkästä valtakaudesta kertoo se, että miesten virallisissa kansallispuvuissa pussihousut ja saappaat ovat aika yleisiä. 

Näyttelyssä miesten muotia edustavat pussihousujen lisäksi mm. armeijan harmaat kenttähousut ja sarkatakki 1950-luvulta ja uudempaa muotia oleva tyylikäs pukukokonaisuus. 

Suomessa sota- ja pulavuosien aikainen tekstiilisäännöstely purettiin 1949. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi syntyä muun muassa oma erillinen nuorisomuoti. Ensimmäiset farmarihousut Suomessa tehtiin 1950-luvun puolivälissä: Vaaksa Oy:n Väiski-farmarit olivat suosittuja, mutta kun Mattinen vuonna 1959 nimesi omat farmarinsa James Deanin mukaan Jameksiksi, tuli niistä huippusuosittuja. 

Tosiasiassa ”nuoruus” oli 1950- ja 60-luvulla useimmille melko lyhyt vaihe ja monet nuoret pukeutuivat hyvin ”aikuismaisesti”. Nykyisinhän asia on kääntynyt lähes toisin päin: nuoruus on pitkä ja lähes kaikki pukeutuvat nuorekkaasti farkkuihin ja verkkareihin. 

  

Tässä näyttelyssä olevat naisten vaatteet ovat suurimmaksi osaksi Taimi Niirasen kokoelmista. Osa on myös hänen tekemiään. Taimi läksi Rääkkylästä ”mualimalle” omatekoisessa leningissä – kuten moni muukin maalaistyttö – mutta pian tuli mahdolliseksi ostaa myös tehdastekoisia vaatteita. Tekstiiliteollisuudesta tuli iso naisvaltainen ala, joka tarjosi Taimillekin työtä ennen kuin alkoi ura Hyrylässä Amer-Tupakan tehtaalla.  

1960-luvun kuluessa valmisvaateteollisuus kasvoi ja sen tuotteet tulivat hintatasoltaan kilpailukykyisiksi, joten kotona tekeminen tai ompelijalla teettäminen väheni.

L

1960- ja 70-lukujen muotia näyttelyssä edustavat muun muassa talvitakki 1960-luvun alusta, joka sitten lyhennettiin uuden minimuodin innoittamana. Minihameet keksittiin 1960-luvun puolivälissä suunnilleen yhtä aikaa Lontoossa ja Pariisissa. Muoti löi itsensä läpi niin, että helmat lyhenivät kautta linjan ja kaiken ikäisillä. Useimmat aikuisetkin naiset käyttivät hameissa noin kämmenenleveyden verran polven yläpuolella olevaa pituutta.

Vekkihameet ja pliseeratut hameet olivat 1970-luvun muotia. Housuissa lahkeet levenivät ja levenivät! Kankaasta ei ollut pulaa ja elintason noustessa sitä oli varaa myös ostaa. 1980-luvulla muodissa olivat värikkäämmät kuosit ja muun muassa olkatoppaukset. Näyttelyvaatteissa 1980-lukua edustavat muun muassa leveät rimpsuhelmahameet ja kellohelmaleningit, sillä muodissa suosittiin paljon tyttömäisiä ja romanttisia piirteitä.

Näyttelyssä on mukana myös yhteys Tuusulan suureen työllistäjään Amer-Tupakkaan kahdellakin tavalla. 1980-luvulla Amer-yhtymä omisti myös Marimekon ja tämän näyttelyn Marimekko-vaatteet on aikoinaan ostettu henkilökunta-alennuksella. 

Amer-Tupakka oli Taimi Niirasen työpaikka lähes 29 vuoden ajan aina tehtaan lopettamiseen maaliskuussa 2004. Aikoinaan tehdas tuki työntekijöiden harrastustoimintaa monin tavoin. Esillä on mm. tehtaan kustantamat ”edustusverkkarit” tehtaan lentopallojoukkueelle. Niissä pelattiin Suomen elintarviketyöntekijöiden liiton (SEL) kesäpäivillä. Vuosikymmenien mittaan työasujen mallit ja värit vaihtelivat – mukana on myös viimeinen työasu vuodelta 2004. 

Jokaisella meillä on omat vaatemuistomme. Toivottavasti tämä näyttely saa kävijät muistelemaan omia muotikokeilujaan ja eri aikakausien tyylejä! 

  

Teksti: Jaana Koskenranta.