Jatsareista

Olen jonkin aikaa yrittänyt etsiä tausta tietoja jatsareiden osalta. Tulos on ollut heikko. Netin kautta ei ole juurikaan tietoja löytynyt. Suomenkielisiltä palstoilta vain pari artikkelia. Ulkolaisilta sivuilta olen hakenut myös ja todella heikoin tuloksin. Hakusanoina olen käyttänyt "crinkled boots, leather boots ja ruched boots" - ei mitään viittausta jatsareihin. Kuvahakukaan ei johda mihinkään. Siis olisko niin, että jatsarit on ihan suomalainen juttu ?? Ja sitten se suomalainen historia -ei siitäkään mitään valaisevaa ole irronnut. Miten ja miksi jatsarit on sitten kehitetty ? Joku on sanonut mulle joskus, että ihan vaan ulkonäön takia .. siis koristautumista varten. Jotenkin en ole ihan valmis tuota allekirjoittamaan. Miksikö en ? No, silloinhan jatsarit olisivat ilman muuta olleet upseereiden paraatiasuihin kuuluvat jalkineet. Näin ei näytä olevan. Ei niitä Mannerheiminkaan jalassa ole. Paraatisaappaat ovat ilman valmiita kurttuja. Kurttuja eli käyttöryppyjä näyttää olevan vanhoissa kuvissa monen ukon saappaissa, vaan jatsarit on oma juttunsa.

Nytpä esitänkin oman teorian jatsareista. Katsokaas kun saappaiden varret näyttävät menevän kurttuun käytössä. Ja toisaalta paksummasta nahasta tehdyt ovat jopa nilkan kohdalta uutena vähän kankeatkin. Siis joku on keksinyt, jotta rypytettään varsi nilkan tienoilta valmiikis. On joustava ja pysyy ryhdissään. No tuo valmistusmenetelmä on tietnkin ollut hieman vaativampi.joten on se maksanutkin hiukan enemmän - siis ensi sijassa jatsarit on olleet parempaan käyttöön. Jazzin tanssimiseen oivat - kurtut kuin Jazzia soittavassa haitarissa -- siitäkö nimi jatsarit ?!.

Jos jollain on tietoa jatsareiden taustasta, niin valasikaapa minua. Ja jos on muita hyviä arvauksia, niin antakaa kuulua !!!

Tässä netistä poimittua ( jalkineet. net)
Jatsarit ovat miesten nahkaiset saappaat, jotka on helppo tunnistaa kaukaakin siitä, että kenkien varren alaosassa on rypytys. Kurtut on muotoiltu niin, että niistä muodostuu vinoruutuinen kuviointi, joka muistuttaa haitarin paljetta. Ennen vanhaan onkin vitsailtu, että hyvä hanurin soittaja kykenee lurauttamaan kappaleen vaikka jatsarilla. Jatsarien pohjamateriaali on perinteisesti ollut nahkaa, mutta näinä päivinä jatsarisaappaille löytyy myös kumipohjallisia variaatioita. Jatsarien kulta-aikaa oli sodan jälkeen vielä 1950-luku. Jatsareiksi voidaan mieltää myös rypyttömät saappaat, eli box-saappaat.
Jatsarien kanssa on sodan jälkeen käytetty pussihousuja, eli ratsuhousuja, jotka ovat reisien kohdalta leveitä ja lahkeiden suusta hyvin kapeita. Pussihousut ovat miesten pöksyt eikä niitä tule sekoittaa nykypäivänä muodissa oleviin naisille tarkoitettuihin haaremihousuihin.
Jatsarit tunnetaan eräin paikoin Suomea nimityksillä haitarisaappaat, ajurinsaappaat kurttusaappaat ja poimuvartiset saappaat. Tätä Suomen armeijassakin ennen maihinnousukenkiin siirtymistä käytettäviä kenkämallia valmistaa mm. Töysän Kenkätehdas Oy. Sen valikoimassa on tätä kirjoitettaessa neljä eri jatsarimallia, joista kaksi on rypytettyä ja kaksi sileävartista. Jatsarit ovat näinä päivinä lähinnä perinnetavaroita eikä niitä nähdä juurikaan käytössä.

Toinen netistä löytynyt ( Portaan nahkurinverstas www.nahkurinverstas.fi)
Suutari aloitti saappaiden valmistuksen ottamalla asiakkaan jalasta mitat. Hienompia lankkisaappaita varten ostettiin valmis tehdastekoinen nahka, boksnahka. Portaan verstaan saappaat pohjattiin ainakin vielä 1930-40 -luvulla käsin pikilangalla neulomalla ja puunauloilla naulaamalla. Ensin välipohjat ja päällinen ommeltiin yhteen. Sitten ommeltiin neuloihin rantti, jonka jälkeen ulkopohja naulattiin kiinni siihen tehdystä urasta. Nämä tehtiin jo valmiiksi mustatusta nahasta.

Yleensä Portaan nahkurinverstaan suutarinverstaalla tehtiin jatsareita, lapikkaita ja tavallisia koukkusaumaisia työsaappaita. Jatsarit olivat upseerin univormun vormusaappaiden tapaiset saappaat, joiden varsissa nilkkojen kohdalla oli joko kulmikkaita tai pyöreitä laskoksia, vormuja. Vormujen tekemiseen oli omat lestinsä, joissa oli lovet valmiina. Lestin varsiosassa oli neljä osaa, jotka kiilattiin yhteen. Nahka kasteltiin ja kuumalla raudalla tehtiin vormut nahkaan. 

Ja sitten kuvapari omista jatsareista ja tavallisista nahkasaappaista. Katsokaa kuinka noissa tavallisissa saappaissa varret menee käytössä rypyille. Jatsarit säilyttää ryhtinsä paremmin. Ja todella ovat nilkoista "joustavammat".

Alemmassa kuvassa olevat ruskeat nahkasaappat ovat muuten 70-luvun alusta. Åströmin kenkätehtaan valmistamat - ostin ne Jyväskylästä Kansan Jalkineesta ja alkuvuosina ne olivat minun "paremmat talvikengät". Pidin niitä kaiket talvet siten, että housujen puntit olivat saappaiden varsien päällä. Siihen aikaan housuthan olivat alaspäin leveneviä. Tosi hölmö muoti !!! Mutta saappat olivat hyvät. Ja kestävät - ajatelkaa, vieläkin käytössä.

Ei tullut valmista

Niin se kesä meni. Keväällä yksi kesän päätehtävistä oli ikkunoiden pokat - raappaus, kittaus ja maalaus. No, kesäkuu oli kylmä ja sateinen - ei tuota hommaa voinut ulkosalla tehdä ja sopivai sisätiloja ei ole !! Heinäkuussa alkoi vihdoin näyttää lupaavalta ja alotinkin projektin. Tein ihan sitä' varten telineen -sellaisen jonka ääressä voisi työskennellä istualtaa tai selkäsuoran seisten.

Sitten hommiin. Ensimmäiseksi käsittelyyn joutui Turusta ostamanai vanhat pokat - helppoa kuin heinänteko. Näin tuumailin, kun muutaman päivän raappasin vanhoja maaleja ja kittejä pois. Sitten iski jpoku - vasemman käden keskisormi turposi ja nivel oli kipeä. Lääkäri totesi, ettei ollut bakteeritulehdus - määräsi kortisonia viiden päivän kuurin. Olinhan tuota itsekin jo netistä tutkaillut ja päätynyt aikalailla samaan diganoosiin. Nivelrikkoa, kait ?! Väärä työäskentely tapa - sormenpäillä painoin raappaa ja niin nivelet rasittuivat. Siis väärä työskentely ja tottumattomuus. Tuli tauko.

Sitten kun seuraavan kerran yritin jatkaa, niin paarmoja oli pilven pimein. Ei siinä mitään viitsinyyt tehdä. Ja taas tauko. Sitten alkoikin kosteat kelit - ja ilmat viileni. Eikä taaskaan paikkaa missä maalausta olis voinut jaatella. Siis siinäpä se. Kaksi ikkunaa raapattu - käsitelty kiinanpuuöljyllä ja nyt ne odottaa sitä kittaamsita ja maalusta. Odottaa ensi kesää !! Ja odotellessani minä siirryin seuraavaan projektiin. Saunan pesuvesien käsittelyyn - tein jonkilaisen imeytyskentän. Teinkö turhaan ? Ottaako uusi ympäristöministeri jätevesiasetuksen auki ja uuteen käsittelyyn ? Näin näyttäsi mahdollisesti käyvän, tämän päivän uutisen perusteella. No, onneksi minulla jäi materiaalikustannukset alle50 euron !

Tässä vaiheessa vielä intoa ja toiveita täynnä - aurinko paistaa ja homma sujui ! Jatkuu ens vuonna...

Lämmitys ja ruuan valmistus

Nyt kun ilmat taas viileni ja alkoi tuo lämmityskausi, niin torpan lämmttämiseen tulee yhdistettyä myös ruuan laitto. Menee samoilla klapeilla molemmat. Eli ei muuta kuin puut leivinuuniin, tulet perään ja asinmukainen kohentaminen. Siinä tulien palaessa voi tehdä tarvittavat alkuvalmistelut.
Pilkkoa vihennekset, sipulit, perunat jne ... mitä ikinä siihen ruokaan nyt laittaakin. ja sitten kun pellit on saanut kiinni, niin paistos tai paistokset uuniin. Sen jälkeen voi lähteä muihin puuhiin, ulos tai olla sisällä. Ja ei haitaa vaikka uppoutuisi puuhasteluihin suunniteltua pidemmäksi aikaanin. Siellä se ruoka uunissa hautuu. Uunin lämpö laskee hiljallen ja se taas takaa, että ei ruoka pala tai kuivu. Uunissa voi laittaa melkein mitä vaan. Kokeilemalla oppii. Jopa keitonkin voi hauduttaa uunissa.. sekä lihakeiton että hernesopan. Siis samalla vaivalla tupa lämpimäksi ja ruoka valmiiksi. Ei fortumit vaurastu, ei sähkökatkot haittaa... ja säilyy se näppituntuma.

   Tässä tämänpäivainen ateria. Juureksia suikaleina, sipulia, valkosipulia  ja tomaattia - sekä edellisen päivän porojauhelihakastiketta. Tomaatin siivuja ja niiden päällä juustoviipaleita. Hyvää oli ja helpolla tuli !!!

Kiinostaisko lehmänostajatakki ?

Heips ! Maaliskuussa kirjoittelin blogissa tuosta lehmänostajan takista. Ja silloin totesin, ettei ole ehkä minun juttu. Nyt on puoli vuotta mennyt ja ei vaan edeleenkään ole minun juttu. Jostain syystä en tunne oloani kotoisaksi siinä. Ja taitaa olla mulle hiukan iso ? Koko on jotain noin 52 ... kunto on hyvä. Lievää varastomaista hakua on ehkä.. Nyt se on ollut ulkovarastoinnissa jo vuoden ja haluaisi jo sisälle... Kiinnostaako ketään blogin seuraajaa? Myyn sen teille 40 eurolla eli san mitä maksoin siitä toimituskuluineen. Odottelen viikon verran ja sitten pistänen sen nettiin myytäväksi.
Kuvat on blogissa maaliskuulta 

Omavaraisutta

Perinteiden vaalimiseen kuuluu myös annos omavaraisuutta. Pitää säilyttää sormituntuma elintarvikehuoltoon !! Se on osa perinteiden vaalimista - kunnon pussihousun on hallittava kasvimaata - kasvattaa omaan tarpeeseensa juureksia ja vihanneksia. Vai mitä ? Itse muistan lapsuudesta, kuinka porkkanapenkin kitkeminen ja harventaminen oli todella vastenmielistä puuhaa. Ajattelin, että aikuisena en todellakaan kasvatan mitään hemmetin porkkanoita - ostan ne torilta. Vaan aika tekee tehtävänsä ja vanhat valat unohtuu. Yli 40 vuotta sitten aloitin oman kasvimaan parissa. Alkuvuosina kokeilin kaikenlaista - maissista kevätsipuliin. Sato oli vaihtelevaa ja oppirahat maksettava. Vaan ajanmyötä jäi tietty perusvalikoima - peruna, tottakai, etenkin varhaisperuna, salaatit, punajuuret, purjot, sipulit, lehtikaali, kesäkurpitsa, sellerit ja muutamat muut. Porkkanoiden kasvattamisen lopetin jo ajat sitten - savimaa ei ollut niitä varten ja kempit oli todellinen riesa. Kurkkuja kasvatin pitkään, mutta yhtenä vuona halla vaivasi kesäkuussa, sade heinäkuussa ja aikainen halla taas elokuussa, joten siihen se loppui.

Nyt olen palannut kurkkujen pariin. Hallaharso - nykyaikaa - on todella hieno juttu. Alkukesästä tekee teltan kasvuston päälle hallaharsosta ja huonotkin ilmat ovat päihitettävissä. Ja sama taas aivan loppupuolella. Ja sitten vielä, kun valitsee uudenaikaisen partenokarppisen lajikkeen ei ole väliä pölyttäjistä ja kastelukaan ei ole niin tarkkaa. Siis tässä olen valmis joustamaan uusien keksintöjen puoleen. Varhaisperunan kasvattamisessa tuo hallaharso on aivan ehdoton apu.

Lehtikaalia olen kasvattanut jo ainakin 30 vuotta. Ja nyt se onkin yllättäen ruokasivustojen trendikäs herkku - hifistelijöiden vuoden juttu. Helppo kuin mikä kasvattaa !!

Aiemmin taistelin kotipalstalla jämäkän savimaan kanssa. Nyt on tullut kokemusta myös hikevästä hiekkamullasta täällä torpalla. Puolensa kullakin. Opittava tietämään mikä viihtyy ja mikä ei, kun maaperä on erilainen. Kokeilua. Vaan yksi on ylitse muiden -perinnelannoitus. Kun omistaa ulkohuussin ja kompostin, niin jo on voimaa, kuin pienessä kylässä. Toissa vuonna erehdyin laittamaan sitä liikaa pottumaalle ja perunoista tuli aivan turhan isoja. toisaalta kurkkupenkin pohjalle se on aivan omiaan.

Tässä kuvia tämän syksyn sadosta.

   

Pussihousut museossa

Tuusulassa oli..tai on kai vielä muutaman päivän ajan näyttely "Pussihousuista Kellohameseen". Pussihousut olivat esillä, mutta jäivät kyllä aikalailla varjoon varsinaisten Kellohameiden joukkoon. Näyttelyn vaateet olivat enimmäkseen naisten vaatteita. Ymmärrettävää kyllä, sillä naisten vaatemuodissa kirjo ja vaihtelu ovat aina olleet huomattavasti laajempaa kuin miesten vaatteisssa.

Ohessa näyttelystä netissä kirjoittettu esittely.

PUSSIHOUSUISTA KELLOHAMEESEEN

- Vaatteita 1950-luvulta 1980-luvulle 

Tuusulan työläiskotimuseo, kesä 2014.  

Vuosikymmenet erottuvat monien ihmisten päässä muodin mukaan. Vanhemmat – sodan eläneet ihmiset muistavat pula-ajan muodin, jolle materiaalipula ja vaatimus käytännöllisyydestä saneli tiukat reunaehdot. Silloin ”oli muotia” paikata, kääntää ja uudistaa vanhaa. Käytännöllisyyden lisäksi pyrittiin silti usein myös kauneuteen.  

Pussihousut olivat miesten työ- ja arkimuotia monta vuosikymmentä, koska niissä oli helppo liikkua ja niiden ulkonäkö korosti maskuliinisuutta. Pussihousujen alkuidea oli sotilaiden ratsastushousuissa. 1950-luvulla pussihousut alkoivat jo mennä pois muodista ainakin kaupungeissa. Pussihousujen pitkästä valtakaudesta kertoo se, että miesten virallisissa kansallispuvuissa pussihousut ja saappaat ovat aika yleisiä. 

Näyttelyssä miesten muotia edustavat pussihousujen lisäksi mm. armeijan harmaat kenttähousut ja sarkatakki 1950-luvulta ja uudempaa muotia oleva tyylikäs pukukokonaisuus. 

Suomessa sota- ja pulavuosien aikainen tekstiilisäännöstely purettiin 1949. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi syntyä muun muassa oma erillinen nuorisomuoti. Ensimmäiset farmarihousut Suomessa tehtiin 1950-luvun puolivälissä: Vaaksa Oy:n Väiski-farmarit olivat suosittuja, mutta kun Mattinen vuonna 1959 nimesi omat farmarinsa James Deanin mukaan Jameksiksi, tuli niistä huippusuosittuja. 

Tosiasiassa ”nuoruus” oli 1950- ja 60-luvulla useimmille melko lyhyt vaihe ja monet nuoret pukeutuivat hyvin ”aikuismaisesti”. Nykyisinhän asia on kääntynyt lähes toisin päin: nuoruus on pitkä ja lähes kaikki pukeutuvat nuorekkaasti farkkuihin ja verkkareihin. 

  

Tässä näyttelyssä olevat naisten vaatteet ovat suurimmaksi osaksi Taimi Niirasen kokoelmista. Osa on myös hänen tekemiään. Taimi läksi Rääkkylästä ”mualimalle” omatekoisessa leningissä – kuten moni muukin maalaistyttö – mutta pian tuli mahdolliseksi ostaa myös tehdastekoisia vaatteita. Tekstiiliteollisuudesta tuli iso naisvaltainen ala, joka tarjosi Taimillekin työtä ennen kuin alkoi ura Hyrylässä Amer-Tupakan tehtaalla.  

1960-luvun kuluessa valmisvaateteollisuus kasvoi ja sen tuotteet tulivat hintatasoltaan kilpailukykyisiksi, joten kotona tekeminen tai ompelijalla teettäminen väheni.

L

1960- ja 70-lukujen muotia näyttelyssä edustavat muun muassa talvitakki 1960-luvun alusta, joka sitten lyhennettiin uuden minimuodin innoittamana. Minihameet keksittiin 1960-luvun puolivälissä suunnilleen yhtä aikaa Lontoossa ja Pariisissa. Muoti löi itsensä läpi niin, että helmat lyhenivät kautta linjan ja kaiken ikäisillä. Useimmat aikuisetkin naiset käyttivät hameissa noin kämmenenleveyden verran polven yläpuolella olevaa pituutta.

Vekkihameet ja pliseeratut hameet olivat 1970-luvun muotia. Housuissa lahkeet levenivät ja levenivät! Kankaasta ei ollut pulaa ja elintason noustessa sitä oli varaa myös ostaa. 1980-luvulla muodissa olivat värikkäämmät kuosit ja muun muassa olkatoppaukset. Näyttelyvaatteissa 1980-lukua edustavat muun muassa leveät rimpsuhelmahameet ja kellohelmaleningit, sillä muodissa suosittiin paljon tyttömäisiä ja romanttisia piirteitä.

Näyttelyssä on mukana myös yhteys Tuusulan suureen työllistäjään Amer-Tupakkaan kahdellakin tavalla. 1980-luvulla Amer-yhtymä omisti myös Marimekon ja tämän näyttelyn Marimekko-vaatteet on aikoinaan ostettu henkilökunta-alennuksella. 

Amer-Tupakka oli Taimi Niirasen työpaikka lähes 29 vuoden ajan aina tehtaan lopettamiseen maaliskuussa 2004. Aikoinaan tehdas tuki työntekijöiden harrastustoimintaa monin tavoin. Esillä on mm. tehtaan kustantamat ”edustusverkkarit” tehtaan lentopallojoukkueelle. Niissä pelattiin Suomen elintarviketyöntekijöiden liiton (SEL) kesäpäivillä. Vuosikymmenien mittaan työasujen mallit ja värit vaihtelivat – mukana on myös viimeinen työasu vuodelta 2004. 

Jokaisella meillä on omat vaatemuistomme. Toivottavasti tämä näyttely saa kävijät muistelemaan omia muotikokeilujaan ja eri aikakausien tyylejä! 

  

Teksti: Jaana Koskenranta.

Pussihousuista tänä kesänä

Hesarissa tänään 26. elokuuta juttu harvinaisista yksityiskaupoista. Jalavan Kauppa on sen mukaan vanhin yhä toimiva yksityiskauppa Suomessa. Kaupan pidossa tapahtunut sukupolven vaihos - Ari Jalava on jättänyt kaupan pojalleen Mikko Jalavalle, joka jatkaa perinteitä... vanhanajan vaatteet yms. Sitten oli ihan kiva asiakkaan haastattelu..... Tässä Hesarin juttu...

 Vaih­toeh­toi­sen kau­pan tai kah­vi­lan on tar­jot­ta­va li­säar­voa, jo­ta ket­ju­liik­kees­tä ei löy­dy. Ja­la­van kau­pas­sa sen te­ke­vät van­han ajan vaat­teet. Sot­ka­mo­lai­set Tarja Rissanen ja Eero Vilén py­säh­tyi­vät var­ta vas­ten Ja­la­vaan et­si­mään pus­si­hou­su­ja ja jat­sa­rei­ta.
"T­yö­ka­ve­ril­la oli syn­ty­mä­päi­väa­su­na ko­ko van­han ajan kos­tyy­mi lii­vei­neen, tääl­tä han­kit­tu ja ko­mea kuin mi­kä", Vilén ker­toi.

Tiet­tä­väs­ti Suo­men van­hin yhä toi­min­nas­sa ole­va yk­si­tyi­nen kaup­pa on Ja­la­van kaup­pa ja kah­vi­la Tai­val­kos­kel­la Poh­jois-­Poh­jan­maal­la. Vuon­na 1883 pe­rus­tet­tu kaup­pa me­nes­tyy hy­vin ket­ju­liik­kei­den ul­ko­puo­lel­la, vaik­ka se ei si­jait­se­kaan val­ta­tien var­res­sa.

Paik­ka sai tä­nä ke­sä­nä uu­det omis­ta­jat, kun Mikko ja Laura Jalava jat­koi­vat kau­pan­pi­toa. Mik­ko Ja­la­va, 33, on kaup­pias vii­den­nes­sä pol­ves­sa pe­räk­käin.

His­to­rioit­si­ja Mik­ko ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi Lau­ra Ja­la­va, 30, te­ke­vät kau­pas­saan pit­kää päi­vää. Yrit­tä­jien en­sim­mäi­nen ke­sä oli vil­kas, ja koh­ta odo­te­taan jo rus­ka­ret­ke­läi­siä.
Hel­sin­ki­läi­nen Tarja Kovaljeff käy Ja­la­van kah­vi­las­sa ai­na Tai­val­kos­kel­la käy­des­sään. Mun­kit ovat tuo­rei­ta, ja myy­mä­läs­sä riit­tää kat­sel­ta­vaa.

"Saa­pas­hou­sut, jat­sa­rit, fla­nel­li­pai­dat pys­ty­kau­luk­sel­la ja kol­mel­la na­pil­la, 1940-­lu­vun esi­lii­nat, us­ko­vais­ten pas­til­lit", Mik­ko Ja­la­va luet­te­lee kaup­pan­sa hit­ti­tuot­tei­ta.

Ja­la­van kaup­paa kan­nat­te­lee vah­vas­ti pai­kal­li­sen kir­jai­li­jan Kalle Päätalon jät­tä­mä pe­rin­tö. Ro­maa­neis­sa Ja­la­van kaup­pa ku­va­taan mat­ka­lais­ten pirt­ti­nä ja kii­vai­den väit­te­lyi­den aree­na­na.

"Pää­ta­lo-­fa­nit ovat yk­si sel­keä asia­kas­ryh­mä", Mik­ko Ja­la­va sa­noo.

Ja­la­van kau­pas­sa myy­tiin elin­tar­vik­kei­ta 1980-­lu­vul­le. Jat­ka­mi­nen oli­si vaa­ti­nut ar­vo­sei­nien pur­ka­mis­ta ny­kyai­kais­ta kau­pan­käyn­tiä var­ten.

Van­ho­ja pie­niä ruo­ka­kaup­po­ja löy­tyy Suo­mes­ta yhä, osa lä­hes Ja­la­van kau­pan ikäi­siä, ku­ten K-Ext­ra Mo­la­rius Ki­teel­lä, K-Ext­ra J. Rök­sä Pa­rik­ka­las­sa tai K-­Kaup­pa Palmén Van­taal­la.

Nä­mä kaik­ki van­huk­set löy­ty­vät net­ti­si­vus­tol­ta way.­fi, jo­ka esit­te­lee vaih­toeh­toi­sia kaup­pa­liik­kei­tä ja py­säh­ty­mis­paik­ko­ja. Si­vus­ton pe­rus­ta­jiin kuu­lu­va Matti Luukkanen sa­noo työn läh­te­neen käyn­tiin kuu­si vuot­ta sit­ten.

Yhä useam­pi suo­ma­lai­nen et­sii tau­ko­pai­kak­seen jo­tain muu­ta kuin ABC-a­se­maa. Pie­net kah­vi­lat ja kau­pat kiin­nos­ta­vat, kos­ka ne tar­joa­vat pai­kal­li­sia elä­myk­siä.

Mat­kai­lun edis­tä­mis­kes­kuk­sen (MEK) mu­kaan il­miö on osa isom­paa tren­diä, jos­sa ih­mi­set et­si­vät ai­toa pai­kal­li­suut­ta.
"Ket­ju­liik­keet tar­joa­vat sa­maa kaik­kial­la. Pie­nis­sä koh­teis­sa pää­see nä­ke­mään alueen oma­laa­tui­suut­ta", to­teaa tut­ki­mus- ja ke­hi­tys­joh­ta­ja Kristiina Hietasaari.
Hie­ta­saa­ren mu­kaan il­miöön liit­tyy myös ruo­ka­mat­kai­lun suo­sion kas­vu.

"Ha­lu­taan tu­tus­tua jo­hon­kin toi­sen­lai­seen, mi­hin ket­ju­pai­kois­sa on to­tut­tu."

Tiet­tä­väs­ti Suo­men van­hin yhä toi­min­nas­sa ole­va yk­si­tyi­nen kaup­pa on Ja­la­van kaup­pa ja kah­vi­la Tai­val­kos­kel­la Poh­jois-­Poh­jan­maal­la. Vuon­na 1883 pe­rus­tet­tu kaup­pa me­nes­tyy hy­vin ket­ju­liik­kei­den ul­ko­puo­lel­la, vaik­ka se ei si­jait­se­kaan val­ta­tien var­res­sa.

Paik­ka sai tä­nä ke­sä­nä uu­det omis­ta­jat, kun Mikko ja Laura Jalava jat­koi­vat kau­pan­pi­toa. Mik­ko Ja­la­va, 33, on kaup­pias vii­den­nes­sä pol­ves­sa pe­räk­käin.

His­to­rioit­si­ja Mik­ko ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi Lau­ra Ja­la­va, 30, te­ke­vät kau­pas­saan pit­kää päi­vää. Yrit­tä­jien en­sim­mäi­nen ke­sä oli vil­kas, ja koh­ta odo­te­taan jo rus­ka­ret­ke­läi­siä.
Hel­sin­ki­läi­nen Tarja Kovaljeff käy Ja­la­van kah­vi­las­sa ai­na Tai­val­kos­kel­la käy­des­sään. Mun­kit ovat tuo­rei­ta, ja myy­mä­läs­sä riit­tää kat­sel­ta­vaa.

"Saa­pas­hou­sut, jat­sa­rit, fla­nel­li­pai­dat pys­ty­kau­luk­sel­la ja kol­mel­la na­pil­la, 1940-­lu­vun esi­lii­nat, us­ko­vais­ten pas­til­lit", Mik­ko Ja­la­va luet­te­lee kaup­pan­sa hit­ti­tuot­tei­ta.