keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Gustav Becker tuli kotiin

Pitkästä aikaa täällä....tuli aika pitkä tauko ja syynä oli vain luovuuden lässähtäminen eli juttujen teko ei luonnistunut. Aiheetkin alkoi olla niin hiipuneita eikä mahdollisista bloginin seuraajiltakaan tullut mitään ehdotuksia tai haasteita tai edes kannustavia kommentteja....

Mutta nyt tuli Gustav kotiin. Siis tämä on perinnettä. Nukuin lapsena Gustav Beckerin "alla" useasti. Ja ihailin sen ulkonäköä ja ääntä. Se oli äitini enon ja hänen vaimonsa kello, jonka he olivat perineet tämän enon vaimon vanhemmilta. Kello oli lähtöisin Helsingistä Kaisaniemen kansakoululta, jossa tuo vanha herra Helander oli ollut vahtimestarina.

Joskus pienenä poikana olin sanonut tuolle äidin enon vaimolle, että minä haluaisin tuon kellon perinnöksi. He olivat lapseton pariskunta. Ja vuonna 1978 sainkin tuon kellon - oli oikein testamenttiin erikseen kirjoitettu määräys. Ja siitä asti se on ollut seinällämme - muuttanut meidän mukana . Jyväskylästä Lappeenrannan kautta Kymenlaaksoon.

Oiskohan tuo ollut kolmesti huolettavana kellosepällä. Viimeksi huollon teki melko iäkäs kelloseppä ja sen seurauksena lyönnit olivat tunnin jäljessä. Sitten eräänä päivänä se alkoi pysähdellä...kunnes annoin sen lopettaa ajannäytön kokonaan.

Viime kesänä päätin viedä Gustavin kelloseppään korjattavaksi - niin kauan kun vielä löytyy alan ammattilaisia, jotka osaavat korjata noita vanhoja mekaanisia kelloja . Kello oli useamman kuukauden huollossa .. Mutta nyt se tuli kotiin. Hintavahan tuo huolto oli ...käsityötä ja tunteja varmaan aika paljon...

Kello ilmoittaa lyönneillä tasa- ja puolet tunnit. Vaan ei tuo ole yöunia häirinnyt. Tervetuloa kotiin Gustav Becker...



 

4 kommenttia:

  1. Tervehdys perinteiden ystävälle!

    Ensiksi pahoittelen sitä, että en ole tänne tainnut mitään aikaisemmin kommentoida, vaikka olen kyllä harvakseltaan käynyt katsomassa, että mistä aiheista kirjoitat. Mutta en kyllä ole muiden blogeissa tai somessa yhtään sen ahkerampi. Luovuuden lässähtäminen on itsellenikin ihan tuttu juttu. Usein ajattelen, että suljen blogini, heitän älyttömän puhelimen tunkiolle, laitan ovet lukkoon ja vedän verhot kiinni.

    Pussihousuista ja jatsarisaappaista en paljon ymmärrä, mutta nyt huomasinkin, että olit kirjoittanut ja laittanut kuvia hienosta Gustav Beckeristä. Näitä kelloja itsellänikin on pari, ja yksi tuollainen iso. Mutta ei kuitenkaan hienolla kotkan veistoksella. Kello on arvokas jo itsessään, mutta sen arvoa tietenkin lisää tuo suvussa pysyminen ja se, että olet sitä ihastelemalla ja seuraamalla kasvanut ja mieheksi varttunut. Usein mietin tuota, että kuinka jokin esine menettää arvonsa ja merkityksensä, kun tunneside siihen katkeaa. Kirpputoreilla sitä tavaraa näkee, josta voi vain kuvitella, että vaikka rahallinen arvo on merkityksetön, niin jollakin edesmenneellä sille on ollut merkitystä. Nyt siitä on tullut vain kirpputoritavara. Sinun GB seinäkellollasi on vielä myös rahallista arvoa, mutta toivottavasti pysyy jatkossakin suvun paraatipaikalla. Meidän aikamme ei enää tuota esineissä mitään noin arvokasta. Vain älyllinen ja henkinen rappio täällä kukkii, ja ilveilijät tekee rappiosta taidetta ja bisnestä.

    Omat kaksi Beckeriä on jostain vuosien 1895 ja 1900 väliltä. Olen itse ne purkanut ja huoltanut, mutta sen verran henkimaailma näissäkin on läsnä, että toinen kelloista lopetti käymisen, kun sitä menin siirtämän toiseen huoneeseen. Pitäisi ehkä jotain sillekin taas tehdä. Sitten on yksi uudempi Becker, joka suostuu joskus käymään koko viikon, mutta usein sammuilee kesken viikon. Kaikki kelloni olen enemmän ja vähemmän romuina ostanut, ja itse korjannut. Sitten on nyt jo yli satavuotias Junghans, jonka sain, nyt jo edesmenneeltä naapurin isännältä. Kello kävi muutaman vuoden meillä tuvan seinällä, mutta alkoi pysähtelemään. Sitten sitä pari kertaa purin ja huolsin. Myös uusia akselilaakereita porasin siihen. Kello ei jaksanut enää alakerrassa käydä, joten vein sen vinttikamariin. Siellä se sitten kävi toista vuotta pysähtelemättä, kun kävin viikottain vetämässä. Mutta kun toin taas alakertaan, niin ei tykkää montaa päivää käydä. Ehkä siihen pitäisi hankkia uusi jousi. Mutta punttikelloissa tekniikka on vähän varmempi, kun se perustuu painovoimaan.

    Vielä tuohon vikaan, jos kellon lyönnit on tasaisesti tunnin väärässä ajassa. Tuntiviisari on painettuna kartioakseliin, jota voi kääntää oikeaan asentoon. Eli jos kello on tasan neljä, mutta lyö vain kolme, niin käännetään pelkkä tuntiviisari kolmosen kohdalle. Sitten taas minuuttiviisarista eteenpäin kääntämällä kello oikeaan aikaan, ja annetaan lyödä rauhassa lyöntinsä joka puolen tunnin välein. Siinä oli ehkä teidän Beckerinne vanhalla kellosepällä käynyt jokin ajatusvirhe.
    Nykyaikaiset kelloöljyt näyttää olevan sitä sorttia, että niiden on tarkoituskin hyhmääntyä jossain vaiheessa, eli pysähteleminen johtuu siitäkin. Sillä perustellaan sitä, että näin tulee myös öljyt vaihdettua ja kello puhdistettua aina joskus, eikä sitten pöly pyöri koneistossa sitä turhaan kuluttamassa.

    Toivotan mukavaa, rauhallista ja perinteistä kevään edistymistä, sekä kevään odotusta sinulle ja perheellesi sinne Kymenlaaksoon! Pysytään linjoilla! ;-)

    Puusuutari

    VastaaPoista
  2. Moi. Onko tuo kotka ylhäällä alkuperäinen, meillä sama kello ja ensimmäinen kuva -31 ja pyöreä "pallo" ylimpänä.

    VastaaPoista
  3. Tuomkotka ei ole alkuperäienen. Ostin sen joskus 1980-luvulla kellosepänliikkeen kautta. Se on Saksassa tehty ja M U O V I A ...siis muovia. Muistan kun tuo eno muutti 1957 ja muutossa savinen kotka putosi lattialle ja särkyi. Tilalle laitettiin alimmasta koristeesta pallo. Näin kerran rikosmuseon kuvassa samanlaisen Beckerin ja siinä oli ktoka - ajattelin, että pitäiskö mennä vohkimaan se sieltä museosta. Kun keeroin tästä kellosepääle niin hän sanoi jäljennöksia löytyvän Saksasta. Kukaan ei ole koskaan huomannut, että kyse on muovisesta jäljennöksestä. Eikä se ollut kalliskaan. Joten onneksi en mennyt museoon tekemään rikosta ;-)

    VastaaPoista
  4. Puusuutarille näin myöhäiset terveiset ja kiitokset kommentista. Jäi palaute tuonne "korona kuplan" sisään... GB:lläni on jo nimetty ottaja eli pojistani hän joka kehtasi kysyä saisiko hän sitten tuon kun se aika koittaa. Tehtiin diili :-)

    VastaaPoista