lauantai 7. joulukuuta 2013

Pussihousukerho kokoontui

Lokakuun lopulla Pussihousukerholla oli taas perinteinen vuosikokous Nilsiän syysmarkkinoiden yhteydessä. Paikalla parisen kymmentä ukkoa. Vuoden hevosmies julkistettiin ja palkittiin entisen kaupungintalon rappusilla, torin varrella. Uusia jäseniä kaksi kappaletta - jäsen määrä jotakin hiukan päälle 40 . Aika hyvin !!

Blogia on nyt ylläpidetty tässä uudessa osoitteessa vähän toista kuukautta. Ja laskurinkin osasin jo asentaa. Seuraavaksi selvitän voiko sitä nollata. Alussa oli näet vierailijoita ihan mahdottomasti. Ukrainastakin !! Taisi olla jotain hämäriä osoite kalastajia. No, nyt on rauhoittunut - vaikka eipä blogiin ole tullut uutta juttuakaan. Viimeisen kuukauden ajalta tilasto kertoo : suomalaisia 179, amerikkalaisia 31 ja saksalaisia 1 ---

1 kommentti:

  1. Kiitoksia uudelle sivujen ylläpitäjälle, olen muutaman kerran käynyt katsomassa ihan hyvältä vaikuttaa. Olevinaan kiireitä ( saamattomuutta ) ollut ettei muka ole ollut aikaa kommentoida.
    Oikein paljon intoa ja jaksamista sivujen ylläpitoon ja hyvien aiheiden jakoon.
    Vinkkinä tuli mieleen entisajan kellokulttuuri, siis kunnon taskunauriit pussihousujen kellotaskussa
    t. Pauli

    VastaaPoista