tiistai 5. marraskuuta 2013

Rosvopaisti sianniskasta

3 kg sianniska ja mitä sille tapahtuu.

Ostin 3 kg sianniskan.
No hetihän siinä mietiin, että tämähä on aivan loistava tilaisuus kokeilla rosvopaistia.
Ei muuta kun sianniska 10% suolaveteen vajaaksi vuorokaudeksi (20 tuntia).
Aamulla aloitin vanhan testimontun laajentamisen jossa olin kokeeksi muutamaa viikkoa 
aikaisemmin paistanut 1 kg paistin. Tämä testi onnistui loistavasti ja valoi uskoa 
myös tähän uuteen yritykseen. 
Montun vuorasin taas vanhoilla tiilillä ja eiku nuatio monttuun. Nelisen tuntia lämmittelin
monttua. Kun ajattelin, että tiilet ja maa tiilien takana on  tarpeeksi lämmin, kävin käärimässä
sianniskan folioon ja sitte märkään sanomalehteen ja taas folioon. Serkkumies oli minulla hupulaisen 
täs touhussa melkeen koko ajan.
Seuraavaksi putsasin montun hehkuvista hiilistä ja asettelin käärön monttuun tiilien päälle
ja noin 10 cm hiekkaasta maata päälle.
Seuraavaksi taas nuotio hiekan päälle ja siinä polttelin sitä toiset neljä tuntia ja annoon
sammua. Sadekkin jo rupes hätyyttelemähän kun nuotio oli lopullaan mutta saipahan lähteä
tupaan odottamaan. Annoin vielä hautua ilman tulta sellaiset 4 tuntia.

Sitten oli jännät paikat kun avasin montun ja kääreet, oliko liha kypsää vai ei. No olihan 
se ja mitä mureinta sianniskaa. Aivan upeaa syötävää.

Kokeilkaa joskus, kannattaa .... Raimo





1 kommentti:

  1. Pitääsköhän sitä viälä ennen lumientuloa yksi rosvopaisti teherä

    VastaaPoista