sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta

Niin se vuosi taas vaihtui. Monilla on tapana tehdä uuden vuoden lupauksia. Minulla ei ole. En siis lupaa kirjoitella ahkerammin tähän blogiin. Kirjoittelen mieluummin silloin, kun se tuntuu sujuvan ja tuntuu, että asia on kirjoittamisen väärti.

Uuden vuoden - 2016 - alkajaisiksi liitän tähän vanhan kuvan, joka oli edellisen blogin ( sen Raimon ylläpitämän) sivuilla joskus. Kuva on vuodelta 1936 ja jos oikein muistan se on mainos vanhasta Seura lehdestä. Kuvan toimittaneet miehen nimeä en muista.... oisko ollut Kalle?? Olin taltioinut tuon kuvan ja oikeastaan ihan sattumalta löysin sen vanhalta läppäriltäni. Läppäriltä, jonka päätin kokeeksi päivittää seiskasta kymppiin. Ja aika hyvin tuo sujui. Ruutu on jotenkin suttuinen ja kuvat eivät ole ole oikeassa suhteessa - ovat hiukan vaakatasossa litistynietä. Mutta kone pelittää kuitenkin.

Siis perinteiden vaalimisessa on tänä päivänä joitakin ongelmia, kun ei voi vaan jatkaa vanhalla tutulla ohjelmistolla, vaan se pitää päivittää ajoissa, ettei koko ohjelmisto kaikkine tietoineen katoa. Aina on vaan opeteltava uutta --- toista oli ennen. Tai ainakin tahti oli hitaampi. Onnea UUdelle Vuodelle - ja paljon terveisiä kaikille blogin lukijoille. Odottelen edelleen niitä ehdotuksia jutun juureksi tai jopa ihan juttuakin....

 

4 kommenttia:

  1. Kyllä näissä tamineissa tarkenee. Ei tammipakkaset tunnu missään eikä lumiset tiet. Päähän karvalakki lammasturkki ja koirakkaat.tarvittaessa vielä välivaatetta.

    VastaaPoista
  2. Tämän mallin pussihousu puku kaulus paitoineen kravatilla ja kuskin lakilla oli käytössä esimerkiksi linjaauto ja taksi kuskeilla. Oli tarpeenkin sen ajan vetoisissa kylmissä autoissa.tavan töissä ukoilla ne pussihousut ja lyyssi ja ne varsisaappaat.eipä talvisin matalassa kengässä pärjänny lumihangessa . Eihän ne pihat ja pihatiet oleet puhdistettu lumesta.no mutta silloin oli miehet miehiä.ollaankos me vähän nykymiehetsellaisia kukkakeppejä

    VastaaPoista
  3. Kyllä se Kalle oli, mutta lehti oli Suomen Kuvalehti. Mukavaa ettäs löysit Raimon palstan vielä - sitä kautta myin yhdet sarkaset pussihousut ja melkein lapikkaanikin, paitsi että ne sitten lopullisesti meni tutun suutarin kautta Suomen Viralliselle Joulupukille. Lykkyä tykö sullekin tässä omituisessa maailmassa missä kaikki muu päivittyy paitti ite... ; toivoo Kalle

    VastaaPoista
  4. Eipä meidän kannata hypätä kaikkien muodin oikkujen perässä. Kyllä muoti on muuttuvata ja toistaa itseänsä. Elellään rohkeasti niin kun hyvältä tuntuu.eihän tässä mitään omituista ole. Muuten muistan kyllä sen kallen myyntiilmoituksen. Hyviä jatkoja vaan toivottelen puolestani kaikille lukijoille.

    VastaaPoista